American Diaries: Disaster in New York

2/11/2017


15802758_918000428336112_8514292779034083328_n(1)

Amerikan reissulta kotiuduttu! Arki on alkanut taas pyöriä normaalisti, jet lagi ei tällä kertaa koskaan iskenytkään ja olo on muutenkin kuin uudesti syntyneellä. Hassua miten lomailu ja maailmalla olo virkistää niin, että elämän iloa löytyy taas vaikka muille jakaa. Tosin seuraava reissu on jo mielessä, etenkin sillon kun Suomen talven pakkanen puree poskia.

 Kaiken kaikkiaan USA:ssa tuli vietettyä reilu kolmeviikkoa seilaten Nyc-Pittsburg-Butler väliä edestakaisin. Jostain syystä tämä oli tähän mennessä kaikista mahtavin ja parhain reissu ikinä! Huomasin ilokseni, että neljän vuoden takaiset ystävyyssuhteet olivat tallella ja kaikkien kanssa jatkettiin siitä mihin jäätiin. Jenkkeihin palaaminen vaihtovuoden jälkeen avarsi minulle ihan uuden, paljon positiivisemman käsityksen Amerikasta ja amerikkalaisista. Vaihtovuoden jälkeen suorastaan pursuin jenkkivihaa enkä koskaan voinut kuvitella palaavani sinne. Vaihtarivuoden ystävyyssuhteidenkin ajattelin olevan "feikkejä" muun amerikkalaisen kulttuurin tavoin. Ilokseni havaitsin ylläolevat väittämät aivan vääriksi. Sattuman kautta löysin tieni takaisin Butleriin ja tapasin neljän vuoden takaisia ystäviäni, jotka kaikki ottivat minut avosylin vastaan.
Jollain tapaa sain rauhan sydämeeni ja pystyn nyt katsomaan vaihtovuottani paljon positiivisemmassa valossa. Kaikella on siis tarkoitus!

Alkuperäinen suunnitelma oli, että lennän Nykiin, jossa vietän viikon erään tutun kanssa ja siitä jatkamme hänen luokseen Bostoniin. Viimeiseksi viikoksi olin menossa bussilla Bostonista Butleriin. Tämä henkilö kuitenkin osottautui epäluotettavaksi ja päätin ottaa käyttöön plan B:n. Matkustin bussilla Nykistä Butleriin heti seuraavana päivänä saapumisesta. Vietin seuraavat kolme viikkoa entisen hostperheeni luona sekä välillä ystävien luona yöpyen.

Näistä kolmesta viikosta tulossa lisää postauksia :) stay tuned!




Thrift shop haul

1/17/2016

Hi y'all!
 I thought it would be fun to share some of my newest findings with you. When 2015 ended I made a promise to myself that I would try to cut my waste by 80 percent and concentrate to live more ecologically. So I will buy natural products, local foods and second hand clothes. I'm going to start transferring into zero waste life slowly but surely. So below are all my newest thrift shop findings. I thought I did pretty good ;) IMG_3522 2IMG_3524 2IMG_3527 2IMG_3528 2IMG_3531 2IMG_3532 2



Good things take time

1/16/2016

asukuvat1asukuvat3asukuvat2 _SAM1700

Hi!
 Today I decided to go and write in English! I hope that's ok with yall. I thought it'd be nice as some of my readers are from The States, Canada and other countries. Let's see how this works! Pls don't get too obsessed with my spelling mistakes ;)
 Today I invited one of my good friends to come over and do some outfit shooting and gossiping. It was so nice to take pictures again after such a long time, even tho outside temperature was like negative billion degrees. My jacket is doing its job pretty well and keeping me warm. It was a treasure that I found from a thrift shop. I thought I would top my "grandma" look with my mother's super old lipstick that I found from her dresser. Every year as soon as winter starts, burgundy becomes my absolute favorite color. So I love that lipstick! And my high collar knitted dress from H&M.



Life is tough my darling, but so are you.

1/15/2016

_SAM0954
Moi! Ihana jakaa kuulumisia pitkästä aikaa. Blogin puolelle palailu tuntuu taas mukavalta ja luontevalta. Huippua, että tänne voi aina tilanteen mukaan palata, jos siltä tuntuu, ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Toivottavasti te lukijat ette ole hävinneet minnekään ja annatte mulle anteeksi tän pienen breikin mikä tässä oli hehe. Tässä pitkän aikaa tuijottelin tyhjää sivua ja mietin, että apua mitä ihmettä mä tänne kirjoitan ja että luonnistuukohan bloggaus multa enää ollenkaan. Mutta oi, en muistanutkaan kuinka kivaa tää on!
 On vaikea alottaa kuulumisista, kun tosiaan vuodessa ehtii tapahtua niin paljon. 2015 on vaihtunu uuteen ja edellisestä vuodesta jäi sekä ihania, että ei niin ihania muistoja mieleen. Päälimmäisenä mulla on tunne, että vuosi ei sitten kuitenkaan ollut niitä parhaimpia. Helsinkiin muutto on ehdottomasti top 3- listalla ja ihanat lastenhoitotyöt myös. Mutta niistä molemmista löytyy sitten ne huonot puolet; Yksinäisyys ja itsensä väsyttäminen. Työnteosta tuli koko elämä ja omat harrastukset, ystävät ja lopulta koko Siiri hukkui työnteon virtaan. Onneksi kuitenkin elämä opettaa ja aina voi ottaa paussin ja jatkaa sen jälkeen niistä opituista virheistä fiksumpana. Siispä mun uudenvuoden lupaus on olla tekemättä liikaa töitä ja väsyttämättä itseäni. On tärkeää ottaa itselleen aikaa omien harrastuksien, ystävien ja perheen parissa. Pitää muistaa pitää huolta sekä fyysisestä-, että psyykkisestä kunnostaan. Mun tapauksessa olin työnteosta jo niin väsynyt, että voin huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vuodessa oli enemmän flunssapäiviä kuin terveitä ja hyvin nukutut yöt olivat tuntematon käsite. Tuo kaikki on kuitenkin viimevuotta ja nyt on tilanne jo aivan eri. Oon ollut Oulussa perheen luona lepäämässä ja onneksi me nuoret toivutaan nopeasti. Olo on jo parempi ja vanha positiivinen Siiri tuntuu löytyneen. Pitkästä aikaa tanssitunneille pääseminen tuntuu niin ihanalta ja myös Helsingin avoimen yliopiston kurssit antaa potkua arkeen. Jatkuvan työnteon tilalle on järjestetty ns. Siiriaikaa, jolloin olen vapaa tekemään niitä itselleni tärkeitä juttuja. Yksi niistä jutuista voisi nyt siis olla tämä blogin kirjoittaminen. Aletaanpa siis hommiin, koska mulla on paljon kiinni otettavaa!



Äidin puhe

6/02/2015

Huh tätä juhlapostausten määrää! Haluan vielä jakaa yhden ihanan hetken ja muiston, nimittäin rakkaan äitylin puheen. Puhetta äiti oli valmistellut jo pitkään ja kovasti jännitin mitä sieltä tulee. Ihana puhe herätti tunteita niin minussa, kuin muissakin vieraissa. Kiitos äiti.Untitled


Rakas  tyttäreni Siiri!

Vanhempien parisuhde on lapsen koti, on joku viisas filosofi sanonut. Tätä samaa ajatusta on käsitelty myös psykologiassa ja onhan totta että vanhempien parisuhde vaikuttaa ainakin kodin tunnelmaan ja ilmapiiriin. Tätä ajatusta vasten uskon, että olet saanut parhaan mahdollisen kodin.   En unohda ikinä sitä tunnetta kun sinä synnyit: sydän oli niin täynnä rakkautta, olin onnellinen ja kiitollinen. Tänään saavutan tämän saman tunteen: kiitollisuuden, samalla tunnen myös ylpeyttä. Enkä tarkoita ylpeydellä  nyt pelkästään sinun ylioppilastutkintoa vaan sitä millainen nuori aikuinen sinusta on tullut. Sinussa on juuri niitä ominaisuuksia, joita toivoisin meistä jokaisesta löytyvän. Eräs vahva ominaisuus sinussa on oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus. Suvaitsevaisuus on sitä, että sietää toisen erilaisuutta jopa arvostaa sitä. Olet tavattoman erikoinen tai sanoisinko erityinen.  Sinun ollessa pieni  kävimme äitiäni eli sinun mummoa katsomassa Hiirosenkodissa.  Muistan kun sinä pieni tytöntyllerö syötit mummoa ja juttelit hänelle samoin kuin muidenkin vanhusten kanssa, myös hoitajien kanssa. Lauloit paljon kaikille.
Osasit myös hyvin luontevasti jutella kehitysvammaisten ihmisten kanssa ja arvostankin kovasti sitä työtä mitä viime talvena teit kehitysvammaisten kerhoavustajana ja henkilökohtaisena avustajana.

Sinun erityisyyden huomasi jo sinun ensimmäisen luokan opettaja. Hän kirjoittaa toukokuussa 30.5.2003 todistuksessa  näin:
”Siiri on vilkas ja nopea kuin elohopea ja hän ryhtyy aikailematta toimeen kun pitää. Paikallaan olo on välillä vähän vaikeaakin, mutta kovasti Siiri haluaa olla hyvä pieni koululainen. Taidoiltaan Siiri on monissa asioissa edellä muuta luokkaa, oppiminen on hänelle helppoa. Joskus hänellä on hieman liian kiire, ja silloin työn jälki ei aina ole ihan niin viimeisteltyä kuin voisi olla. Varsinkin kevättä kohden Siiri on kyllä usein innostunut parantamaan työnsä laatua ja se tietenkin näkyy myös tuloksissa.
Siiri käyttäytyy aina hyvin ja kohteliaasti ja osaa hienosti ottaa toiset huomioon. Hän on sydämellinen, myötätuntoinen ja oikeudentajuinen ja yrittää omalta osaltaa toimia niin, että kaikilla on mukavaa yhdessä eikä kenelläkään ole paha mieli. Jos luokassa on jotain erimielisyyttä, Siiri toimii usein sovittelijana tai keksii kompromisseja, niin että rauha taas palautuu. Siiri on valmis syksyllä siirtymään 2.luokalle. ”

Tänään 30.5.2015 sinulla on kädessäsi uunituore ylioppilastodistus:
Tämä on tärkeä hetki elämässäsi, onneksi olkoon!
Sanotaan, että suomalainen ei usko, ennen kuin hän näkee. Olet osoittanut itsellesi ja muille, että asia menee juuri tosin päin: ensin uskot ja vasta sitten näet.
Takanasi on pitkä opintie. Olet lukenut, kuullut, kokenut ja nähnyt paljon. Lukiovuosiisi kuuluu myös vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa ja kesätyö au pairina Kanadassa. Tietosi ja ymmärryksesi ovat kasvaneet. Olet oppinut uusia kieliä, uusia taitoja ja uusia asioita. Olet kohdannut opettajia, jotka ovat välittäneet sinusta ja tavoitteistasi (kiitos Ansku!)

Iloitse nyt, kun nostit valkolakin hiuksillesi. Vaali muistoa vielä silloinkin, kun vuodet ovat kellastaneet lakkisi, kun elämä on koetellut sinua.
 Odota ihmeitä, saat ihmeitä – odota hyvää ja huomaat että tarjolla on hyvää.

Mutta: Veri vetää jatkamaan ja Juhani Töytäri kirjoittaa näin:
Elämän maratonilla ylioppilaspäivä on kuin juomapaikka. Siinä pysähdytään tankkaamaan, mutta vain vähän, että jaksaa jatkaa. Siinä analysoidaan , mutta vain vähän, ettei juututa menneeseen. Siinä suunnitellaan tulevaa, mutta vain vähän, jotta yllätyksellisyys ei katoaisi ja veri vetäisi jatkamaan.

Tänään meitä on täällä lähes kaikki sinulle tärkeät läheiset ihmiset: me vanhemmat,  sisarukset perheineen, mummo ja pappa, muita sukulaisia ja ystäviä, kaikkia  jotka ovat olleet sinunkin elämässä mukana,  sinun omat hyvät ystävät ja muita tärkeitä ihmisiä mm. Jamppa ja Marita. Teille suuri kiitos siitä, että olette olleet Siirin elämässä. Haluan mainita myös kummitäti Merjan, joka on joka ikinen vuosi muistanut sinua pöytähopealla. Sinulle onkin kertynyt 20-vuoden aikana upea pöytähopeoiden sarja. Kiitos Merjalle että jaksoit olla Siirin elämässä tällä omalla tavallasi. Mutta nyt:
Nostetaan  yhdessä malja Siirille.
kiitos että jaksoitte kuunnella ja mukavaa iltaa kaikille.


30.5.2015 Villa Hannala